Internetin vapaudesta

On selvää, että tullessaan 1990-luvulla niin sanotusti kaikkien tietouteen, internet markkinoitiin meille vapauden airuena. Kansainvälisen tietoverkon piti mahdollistaa asioita ja ennen kaikkea tuoda vapautta mukanaan – ihmisille, kansoille, sorretuille, kaupankäynnille, tiedolle… milloin millekin ryhmälle tai tuotteelle. Ilmassa oli joka tapauksessa suurta kehitysoptimismia. Mutta miten on verkon vapauden laita 2010-luvun loppua lähestyttäessä?

Verkon vapaus vähenee

Amerikkalainen Freedom House on kansalaisjärjestö, jota olivat aikanaan 1940-luvun alussa perustamassa muun muassa Eleanor Roosevelt ja Wendell Wilkie. Tehtäväkseen järjestö ilmoittaa demokratian ja vapauden puolesta työskentelyn. Luonnollisesti järjestö on jonkin verran saanut osakseen kritiikkiä Amerikka-keskeisyydestään, mutta sen internetin vapauden asteita seuraava vuosittainen Freedom on the Net (”Vapaus verkossa”) -raportti on asiallinen esitys verkon vapaudesta eri puolilla maailmaa.

Freedom on the Net -raporttia on julkaistu jo vuodesta 2009 lähtien. Tuolloin raportti tarkasteli verkon vapautta 15 maassa, mutta vuonna 2018 mukana oli jo 65 maata. Raportti esittää tuloksensa kolmelta eri osa-alueelta:

  • Esteet verkkoon pääsyyn
  • Sisältöön kohdistuvat rajoitukset
  • Käyttäjien oikeuksien rikkomukset

Näiden osa-alueiden mukaan raportin maat jaetaan kolmeen kategoriaan sen mukaan, kuinka vapaa internet on niissä: vapaa, osittain vapaa, ei vapaa.

Voimme pian paneutua hieman tarkemmin vuoden 2018 raportin tuloksiin ja sisältöön, mutta yksi kehityskulku Freedom of the Net -raporteissa on ollut voimassa vuodesta 2015 alkaen – niiden maiden osuus, joissa verkko on vapaa, on ollut laskussa.

Missä verkko on vapaa, missä ei

Ei ole yllättävää, että vuoden 2018 Freedom of the Net -raportissa mukana olevista 65 maasta vapaat maat kuuluvat kehittyneisiin maihin. Mukana eivät ole läheskään kaikki maailman itsenäiset valtiot – Pohjoismaistakin vain Islanti – mutta muodostuva kuva on kuitenkin kohtuullisen kattava. Afrikastakin mukana on toistakymmentä maata.

Euroopasta mukana olevista maista suurin osa saa puhtaat paperit. Esimerkiksi Virosta esteitä verkkoon pääsyyn ei löydetty laisinkaan. Sisältöön kohdistuvista rajoituksista eteläinen naapurimme sai pyyhkeitä lähinnä valtiollista lisenssiä omaamattomien rahapeliyhtiöiden sivustoihin kohdistuvista rajoituksista ja joidenkin uutissivustojen harjoittamasta käyttäjäkommentoinnin rajoittamisesta – nämä olivat Freedom Housen kirjoissa kuitenkin pieniä puutteita. Käyttäjien oikeuksia koskevissa rikkomuksissa Viro selvisi niin ikään miltei puhtain paperein.

Raportin eurooppalaisista maista ”osittain vapaa” -statuksen sai vain Ukraina, ”ei vapaa” -statuksen puolestaan Venäjä ja Valko-Venäjä. Afrikasta ainoa vapaa maa raportissa oli Etelä-Afrikka, Aasiasta Japani. Pääasiallisesti verkon vapauden asteikko seuraa samoja suuntaviivoja kuin lehdistönvapauskin. Raportin mukaan noin puolet verkon vapauden suhteen otetuista taka-askeleista ovat liittyneet maassa järjestettäviin vaaleihin. Enää ei ole maita, joissa vallanpitäjät eivät suhtautuisi internetiin sen mukanaan tuomineen mahdollisuuksineen ja uhkineen tosissaan.

Muutos huonompaan on ollut suhteellisen pieni, mutta huomattava. Sekä vuoden 2014 että 2018 raporteissa oli mukana 65 valtiota. Näiden välillä kolme luokkaa jakautuivat seuraavasti:

2014 / 2018

Vapaa: 19 / 15

Osittain vapaa: 31 / 30

Ei vapaa: 15 / 20

Oliko vapaa verkko vain uuden tekniikan alkuhuumaa?

Internet on edelleen ennen kaikkea asioiden ja ilmiöiden mahdollistaja. Ei ole kuitenkaan mitään takeita siitä, että se pysyisi moisena. Informaatiovaikuttaminen lisääntyy ja muun muassa Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaalien sekä Iso-Britannian Brexit-äänestyksen ylle on langennut tummia pilviä – olivatko vaalitulosten takana osittain vieraan vallan verkossa toimineet vaikutusmetodit? Jos ja kun näin on ollut, mitä tämä merkitsee verkon vapauden kannalta?

Sensuuri ja etenkin ennakkosensuuri ovat olleet lehdistössä ja kirjapainossa tuttuja käsitteitä. Verkkoon ne ovat vasta tulossa. Mikäli vapaa ja sensuroimaton internet koetaan uhaksi demokratialle, myös demokratiat joutuvat harkitsemaan verkon vapauden rajoittamista. Tällöin ollaan lähellä paradoksaalista tilannetta, jossa vapautta rajoitetaan vapauden nimissä. Viimeistään tällä vuosikymmenellä on kuitenkin tullut selväksi, että verkon vapaus ei voi tarkoittaa vastuuttomuutta: yhteisiä pelisääntöjä tarvitaan.